Est. 2007
Turenki

Pienyrittäjän puolella

Pienet yritykset ovat ystävällisempiä, nopeampia ja parempia kuin suuret yritykset.


Suurin osa yrityksistä on pieniä. Olemme pienyrittäjiä, yksinyrittäjiä, perheyrityksiä ja ammatinharjoittajia. Nautimme vapaudesta, itsenäisyydestä ja työn tekemisestä. Haluamme kokeilla uusia asioita, tehdä asioita omilla ehdoillamme kysymättä muilta lupaa.

Pienyritys ei ole yritys, joka ei ole onnistunut kasvamaan isoksi. Kyseessä on kaksi eri asiaa. Pienyrityksessä on omistaja, joka puhuu asiakkaan kanssa, tekee päätöksen ilman palaveria ja osallistuu työntekoon. Juuri sen kokoinen, että työ voidaan tehdä kunnolla ja asiakasta palvella hyvin. Samalla kun moni pienyrittäjä haaveilee olevansa suurempi, moni suuryritys haaveilee olevansa ketterämpi ja joustavampi.

Pienyritys ei ole vähemmän kuin suuri yritys, vaan enemmän. Pienyritys on nopeampi, tehokkaampi ja intohimoisempi. Asiakkaan on helpompi samaistua pieneen yritykseen. Saatamme tuntea omistajan ja hänen perheensä jo pitkältä ajalta. Haluamme tukea paikallista ja arvostamme, että jollain on munaa tehdä itse. Pieni on cool. Jopa suuret yritykset yrittävät esittää pientä ja autenttista.

Suuri on kömpelö

Suuret yritykset ovat monimutkaisia ja hitaita. Ne käyttävät yritysratkaisuja, puhuvat ammattijargonia ja kirjoittavat kuin byrokraatit. Isot yritykset palkkaavat tungettelevan myyntimiehen, josta ei kaupan jälkeen näy jälkeäkään. Ongelman sattuessa vastassa on asiakaspalvelija, joka on yrityksen huonoiten palkattu työntekijä. Kun katsoo kuinka monet kohtelevat asiakkaitaan, tuntuu, että isot yritykset ovat unohtaneet, miksi ovat olemassa.

Sopivan kokoinen

Pienyrittäjä voi kuvitella, että asiat olisivat paremmin, jos olisi enemmän. Enemmän työntekijöitä, enemmän asiakkaita, suurempi markkinaosuus tai isompi liikevaihto. Tämä ei kuitenkaan ole totta. Se, että asiat toimivat hyvin pienessä koossa, ei tarkoita, että ne toimisivat paremmin suurempana. Monelle yritykselle on olemassa sopiva koko. Asiat toimivat parhaiten tietyn kokoisena. Yritys voi olla liian pieni, mutta ehdottomasti myös liian suuri.

Ylpeästi pieni

Pienyrittäjän kannattaa olla rehellinen omasta koostaan. Pienyrittäjän kannattaa kertoa, että on pieni yritys tai yhden hengen toiminimi. Työt tehdään pienessä kylässä, omassa toimistossa, kouralliselle tyytyväisiä asiakkaita. Pienyrittäjä voi puhua ja kirjoittaa minä-muodossa, käyttää oikeaa nimeä ja valokuvaa. On tärkeää ottaa henkilökohtainen vastuu asioista. Kerro, että "hoidan asian kuntoon tänään". Ei kannata esittää muuta kuin on. Avoimuus ja rehellisyys ovat hyvää bisnestä.

Palvelee hyvin

Pienyrityksen on pakko kohdella asiakkaita hyvin ja tehdä hyvää jälkeä. Kun yritys mokaa, on yrittäjän oma pää vadilla. Yrittäjä vastaa omista teoistaan. Se ei voi piiloutua sijoittajan, hallituksen tai rahoittajan selän taakse.

Pienet yritykset voivat kommunikoida asiakkaan valitsemalla tavalla. Isoilla yrityksillä on tapana pakottaa asiakkaat jonottamaan puhelinlinjoille, etsimään vastauksia nettisivuilta tai keskustelemaan chattien kanssa. Pienissä yrityksissä yrittäjä vastaa itse puhelimeen, lähettää tekstiviestin ja kirjoittaa joulukortin.

Selvästi erilainen

Pienyritys ei voi toimia samoin kuin suuret yritykset. Sen mainosbudjetti on vain murto-osa ison yrityksen budjetista. Se hukkuu auttamatta suurten jalkoihin. Silti asiakkaiden huomio on saatava. Pienyrityksen on pakko erottua, jotta se pysyy hengissä.

Pienyrittäjän on oltava luovempi ja kekseliäämpi. Sen tulee käyttää eri keinoja, pelata eri säännöillä. Suuret yritykset ovat tylsiä ja toimivat varovasti, niillä on asema ja paljon menetettävää. Pienyritys voi viestiä rohkeammin, olla terävempi ja jopa hieman provosoida. Sen ei tarvitse miellyttää kaikkia. Riittää, että vain riittävän moni asiakas mieltyy yritykseen.

Liikkuu ketterästi

Pienet yritykset sopeutuvat markkinoiden muutoksiin. Ne kokeilevat uusia ideoita ja tekniikoita, ilman suurten yritysten byrokraattisia rasitteita. Pienyritykset eivät ylianalysoi, vaan luottavat vaistoihin. Paras kompassi löytyy yrittäjän sisältä. Välillä tulee huteja, mutta se ei ole kovin vaarallista. Pieni tekee korjausliikkeen nopeasti. Tämän vuoksi uudet innovaatiot tulevat pienistä yrityksistä. Isot yritykset tietävät tämän ja sen takia ne ostavat pieniä yrityksiä.

Suureen luotetaan

Yksi isojen yritysten suurimmista eduista on se, että niihin luotetaan. Niillä on nimeä ja brändi on tuttu jo pitkältä ajalta. Kun ostamme suurelta, tiedämme mitä saamme. Tuotteen ei tarvitse olla paras, mutta se on aina sama. Kokemus McDonaldsissa ei vaihtele.

Tämä on pienyritykselle haaste, jonka se tulee tiedostaa. Pieni ja tuntematon ei herätä luottamusta. Luottamus täytyy ansaita. Pieni yritys voi tarjota yksilöllistä palvelua, paikallista tuntemusta, erikoisosaamista, sitoutumista ja joustavuutta. Sen on tehtävä töitä, jotta asiakkaan luottamus saadaan rakennettua.


Pienyrityksen suurin etu on sen pienuus. Pieni koko tekee siitä paremman. Sen sijaan, että pienuutta peitellään, se kannattaa nostaa esille. Riittää, että on aidosti oma itsensä.

Kaikki artikkelit

Heräsikö ajatuksia?

Lähetä sähköpostilla.

Voit lukea artikkeleita myös RSS-syötteenä.

60°55’1.2”N
24°38’30.4”E